Kalastusmatkailijan opas ja luotsi tuhansien järvien maassa 
  Suomi
 
Etusivu Alueet Vesistöt Kalalajit Kalastustavat Palvelut Hyvä tietää  
FishinginFinland.fi > Hyvä tietää > Uutiset 
Kalapaikkana Suomi
Uutiset
Kalastusluvat
Kalatapahtumat
Historia ja perinteet
Kalastusalan järjestöt
Kalaruoat
Turvallisuus
Videoita
Matkustusinfo
   
   
Mökkimajoitusta kalastajille
Mökkimajoitusta kalastajille

   
Opastettuja kalastusretkiä
Opastettuja kalastusretkiä

   
Kalastusvälineliikkeet
Kalastusvälineliikkeet
<< Kaikki uutiset

Pilkkikausi käyntiin – eteläisillä vesillä odotellaan pikaista jäiden vahvistumista

 
Talvi ja lumipeite tulla tupsahtivat Suomeen melko normaaliin aikaan. Hiihtokelit saatiin laajalti jo joulukuun alussa, ja monet pikkujärvet napsahtivat jäähän eteläistä Suomen myöten. Pilkkijöitä on näkynyt Järvi-Suomen vesillä jo muutaman viikon ajan.

Etelä- ja Keski-Suomessa pakkaslukemat ovat pysyneet pääosin pieninä, ja runsas lumipeite suojasi jääkansia kunnon vahvistumiselta. Siellä missä lunta tuli paljon, jäälle nousi nopeasti vettä. Jäät ovat vielä monin paikoin heikkoja ja petollisia. Ympäristöhallinnon rekisterin mukaan Kainuun ja Lapin alueella jäätä on jo yleisesti 30‒40 cm. Etelä- ja Keski-Suomen järvillä jään vahvuus on tällä hetkellä 0‒25 cm. Mittaukset tehdään lähellä rantaa, joten ulapalla voi olla eri lukemat. Yksittäiset järvenselät ‒ kuten Tampereen Näsiselkä ‒ lainehtivat vielä suurelta osin avoimina. Myös rannikkovedet ovat pääosin sulia Merenkurkun ja Perämeren rannikkoa lukuun ottamatta.

Vuodenvaihteessa elohopea nousi useisiin plusasteisiin puhdistaen järvien jäät lumista. Ilmatieteenlaitoksen mukaan loppuviikosta elohopea laskee Etelä- ja Keski-Suomessakin 15‒20 pakkasasteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että pilkkijäät tulevat nopeasti vahvistumaan ja vielä sulana olevat harvat järvenselät tulevat umpeutumaan.

Kaamospilkintää Inarissa

Monilla Lapin järvillä jäät ovat olleet jo pitkään kantavia. Inarilainen Ari Savikko kertoi pari viikkoa ennen joulua, että Inarin pikkujärville oli saatu jo tuolloin noin 30 cm teräsjäätä. Kun lunta oli vähän, jäällä oli mainio keli liikkua. Pilkkiä ei myöskään tarvinnut liottaa suotta; kotiin viemisiksi nousi avannoista ahventa ja yhdellä reissulla myös siika erehtyi pilkkiin. Niillä Pohjois-Suomen järvillä, joissa pienikokoinen siika kutee myöhään joulukuussa, loppuvuosi voi osoittautua antoisaksi siian pilkintähetkeksi. Kevättalvella valon lisääntyessä ja päivän pidentyessä päästään varsinaiseen siika-, harjus- ja rautusesonkiin Lapin vesillä.

Inarin korkeudella on nyt menossa kaamosaika, joka kestää vielä reilun viikon. Pilkkiaika on lyhyt, vain jokunen tunti. Eipä juuri tarvitse miettiä kalastuksen ajoittamista, kun valoisan kalastusaika on kokonaisuudessaan potentiaalista syöntiaikaa. Pian päivä alkaa jatkua vauhdilla ja ajatuksissa siintävät talven ja kevään tulevat pilkkiretket.

Jäänpaksuus Suomen järvillä

Itämeren jäätilanne

Jäätilannekartta

Kuva: Siika on mieluisa pilkkisaalis. Kuva: Ari Savikko.

(02.01.2023)

 
 
© FishinginFinland.fi 2013–2023