TapahtumatVuosi: 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 Eri puolella Suomea järjestetään monenlaisia kalastuksen oheistapahtumia, joissa pääsee mukaan kilpailun jännitykseen, maistelemaan kalaherkkuja ja tutustumaan alan uusimpiin välineinnovaatioihin. Kuva: Jari Tuiskunen  Stadionki, Helsinki. Jännitystä kalastuskilpailuissa Suomalaiset ovat kilpailuhenkistä kansaa ja kalastuskilpailuilla on pitkät perinteet. Kisoja järjestetään pilkinnän, onginnan, uistelun, heittokalastuksen ja ravustuksen ympärille. Pilkkikisat keräävät eniten väkeä, osanottajia on isoimmissa kilpailuissa tuhansia. Kesällä erityisen suosittuja ovat sadat vetouistelukilpailut, joista suurin ja tunnetuin on Kesälahdella järjestettävä 24 tunnin soutumaraton, Puruveden Lohikuninkuus. Tenon lohikuninkuus ratkaistaan soutamalla iso lohi Ylä-Lapin mahtivirrasta. Kuva: Lentokuva Vallas  Pilkkijät ovat levittäytyneet jäälle kuin muurahaiset Kallaveden SM-kisoissa. Suomenlahdella pidettävät lohen uistelun EM-kisat keräävät runsaasti osallistujia ja yleisöä Helsinkiin. Oulujärvellä järjestetään vuosittain hauen uistelun EM-kisat ja Längelmävedellä kuhan uistelun MM-kisat, Rönnin Veto. "Maailmanmestaruus-kilpailut" ja vastaavat tapahtumien arvokkaat nimet kertovat suomalaiskalastajien kovasta innosta ja välillä myös aikamoisesta fanaattisuudesta harrastuksensa suhteen. Monet kilpailut ovat avoimia kaikille halukkaille. Kuva: Petteri Kontila  Vetouistelukilpailut Inarin Rahajärvellä. Herkkuruokia kalamarkkinoilla Vuosittain järjestetään 50 kalamarkkinatapahtumaa, joissa on tarjolla monipuolisesti paikan päällä syötäviä herkullisia kalaruokia, tuoretta kalaa ja erilaisia kalasäilykkeitä sekä paljon muuta oheistarjontaa. Suurimmat tapahtumat ovat syksyisin järjestettävät Helsingin ja Turun silakkamarkkinat sekä Tampereen kalamarkkinat keväällä ja syksyllä. Kalamarkkinakalenteri Kuva: Veli-Pekka Räty  Kalamarkkinoilla on tarjolla paistettuja muikkuja ja monia muita kalaherkkuja. Tampereen Kalamarkkinat. Uutuusvälineitä erämessuilla Kalastus- ja luontoharrastajat kokoontuvat erä- ja kalastusmessuille, joita pidetään muutamia vuosittain. Tunnetuimmat tapahtumat ovat Riihimäen, Oulun ja Kuopion Erämessut. Messuilla esittäytyy monipuolinen väline-, vaatetus- ja matkailutarjonta sekä tietenkin uutuustuotteet. Kuva: Petteri Kontila  Kuopiossa järjestetään joka toinen vuosi Savon Erämessut. |