<< Kaikki tapahtumatPilkkihiihdon SM-kisat Pertunmaalla 4.3.2023 Suomi on erikoisten kilpailujen luvattu maa. Kalastuksen ja urheilun yhdistävä kisamuoto, pilkkihiihto, ei ole koskaan saavuttanut erityisen laajoja osallistujamassoja, mutta on yhä voimissaan. Lajin seuraavat SM-kisat pidetään Pertunmaan Pienivedellä kansallisena hiihtopäivänä 4.3.2023.Pilkkihiihdon perinteet ulottuvat 1970-luvun puoliväliin, jolloin edesmennyt Antero Rusanen ideoi tämän mielenkiintoisen ja kuntoa vaativan kilpailutavan Mäntyharjulla. Pilkkihiihdossa on massalähtö, jonka jälkeen pilkitään ja hiihdetään noin kilometrin pituista jäälle ja maalle tehtyä lenkkiä. Kun ensimmäinen kala on saatu, se kuljetetaan mahdollisimman nopeasti avannolta hiihtämällä maalialueen saalispisteelle. Sitten suksitaan takaisin kalapaikalle ja jatketaan pilkkimistä. Kalan voi kuljettaa vyölaukussa, pussissa tai sitten lykkiä eteenpäin vonkale suussa, kuten kisan alkuperäisenä tavoitteena lienee ollut. Kilpailuaikaa on kaksi tuntia, ja voittajana juhlitaan sitä, jolle kertyy eniten kalaisia hiihtokierroksia. Pilkkihiihtoa on harrastettu aktiivisimmin Itä-Suomen alueella, ja siitä kehitetty myös kesäversioksi kalajuoksu. SM-pilkit (ilman hiihtämistä!) järjestetään tänä vuonna Sotkamon Nuasjärvellä 25.3.2023. Pilkkihiihdon SM-kilpailut vuonna 1986 ‒ Ylen Elävä arkisto Pilkkihiihdon Facebook-sivut SM-pilkki 2023 Sotkamo Kuva: Pilkkireissut tekevät hyvää kunnolle ja mielelle. Ahvenenkalastus on jännittävää puuhaa ja pilkkikisoissa jännitysmomentti on sitäkin suurempi, jos sattuu löytymään se kunnon antoisa avanto. Kevätjäillä on hienoa taittaa parhaille apajille pitkiä taipaleita suksilla, potkukelkalla, kävellen tai vaikka polkupyörällä ajaen. Kuva: Ismo Kolari. (21.02.2023) Eri puolella Suomea järjestetään monenlaisia kalastuksen oheistapahtumia, joissa pääsee mukaan kilpailun jännitykseen, maistelemaan kalaherkkuja ja tutustumaan alan uusimpiin välineinnovaatioihin. Kuva: Jari Tuiskunen  Stadionki, Helsinki. Jännitystä kalastuskilpailuissa Suomalaiset ovat kilpailuhenkistä kansaa ja kalastuskilpailuilla on pitkät perinteet. Kisoja järjestetään pilkinnän, onginnan, uistelun, heittokalastuksen ja ravustuksen ympärille. Pilkkikisat keräävät eniten väkeä, osanottajia on isoimmissa kilpailuissa tuhansia. Kesällä erityisen suosittuja ovat sadat vetouistelukilpailut, joista suurin ja tunnetuin on Kesälahdella järjestettävä 24 tunnin soutumaraton, Puruveden Lohikuninkuus. Tenon lohikuninkuus ratkaistaan soutamalla iso lohi Ylä-Lapin mahtivirrasta. Kuva: Lentokuva Vallas  Pilkkijät ovat levittäytyneet jäälle kuin muurahaiset Kallaveden SM-kisoissa. Suomenlahdella pidettävät lohen uistelun EM-kisat keräävät runsaasti osallistujia ja yleisöä Helsinkiin. Oulujärvellä järjestetään vuosittain hauen uistelun EM-kisat ja Längelmävedellä kuhan uistelun MM-kisat, Rönnin Veto. "Maailmanmestaruus-kilpailut" ja vastaavat tapahtumien arvokkaat nimet kertovat suomalaiskalastajien kovasta innosta ja välillä myös aikamoisesta fanaattisuudesta harrastuksensa suhteen. Monet kilpailut ovat avoimia kaikille halukkaille. Kuva: Petteri Kontila  Vetouistelukilpailut Inarin Rahajärvellä. Herkkuruokia kalamarkkinoilla Vuosittain järjestetään 50 kalamarkkinatapahtumaa, joissa on tarjolla monipuolisesti paikan päällä syötäviä herkullisia kalaruokia, tuoretta kalaa ja erilaisia kalasäilykkeitä sekä paljon muuta oheistarjontaa. Suurimmat tapahtumat ovat syksyisin järjestettävät Helsingin ja Turun silakkamarkkinat sekä Tampereen kalamarkkinat keväällä ja syksyllä. Kalamarkkinakalenteri Kuva: Veli-Pekka Räty  Kalamarkkinoilla on tarjolla paistettuja muikkuja ja monia muita kalaherkkuja. Tampereen Kalamarkkinat. Uutuusvälineitä erämessuilla Kalastus- ja luontoharrastajat kokoontuvat erä- ja kalastusmessuille, joita pidetään muutamia vuosittain. Tunnetuimmat tapahtumat ovat Riihimäen, Oulun ja Kuopion Erämessut. Messuilla esittäytyy monipuolinen väline-, vaatetus- ja matkailutarjonta sekä tietenkin uutuustuotteet. Kuva: Petteri Kontila  Kuopiossa järjestetään joka toinen vuosi Savon Erämessut. |