Kalastusmatkailijan opas ja luotsi tuhansien järvien maassa 
  Suomi
 
Etusivu Alueet Vesistöt Kalalajit Kalastustavat Palvelut Hyvä tietää  
FishinginFinland.fi > Hyvä tietää > Uutiset 
Kalapaikkana Suomi
Uutiset
Kalastusluvat
Kalatapahtumat
Historia ja perinteet
Kalastusalan järjestöt
Kalaruoat
Turvallisuus
Videoita
Matkustusinfo
   
   
Mökkimajoitusta kalastajille
Mökkimajoitusta kalastajille

   
Opastettuja kalastusretkiä
Opastettuja kalastusretkiä

   
Kalastusvälineliikkeet
Kalastusvälineliikkeet
<< Kaikki uutiset

Madeaika on taas ovella

 
Sydäntalven herkun, mateen, pyyntiaika lähestyy. Made alkaa pian liikkua kohti kutupaikkojaan ja kalastajat ovat valmiina. Jäätilanne hidastaa kalastajia.

Made kutee keskellä talvea helmikuussa. Toinen samanlainen erikoisuus kalastossamme on härkäsimppu. Kaloja yhdistää kutuajan lisäksi niistä saatava herkullinen mäti.

Kalatalouden Keskusliiton mukaan mateet eivät ole vielä kunnolla lähteneet liikkeelle. Paras sesonki alkaa parin viikon kuluttua tammi-helmikuun vaihteessa. Pohjoisempana madekausi on parhaimmillaan helmikuun lopulla.

Jäällä liikkujan on syytä olla varovainen. Merialueella jäätä on muodostunut vasta lahtiin. Myös Etelä-Suomen suurilla järvillä jäät ovat vielä heikot.

Mateen voi tulevina viikkoina pyydystää turvallisesti kaupan tai kauppahallin tiskiltä. Mateenmäti ja blinit kuuluvat herkkusuiden iltamenuun. Sen sijaan madekeiton valmistaminen ei ole vaikeaa.

Vinkkejä madeherkkujen valmistukseen

(15.01.2015)

 
 
© FishinginFinland.fi 2013–2019